sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Pennut 3 vkoa

Aika menee nopsaan, pennut täyttävät tänään jo 3 viikkoa. Pentulaatikossa on ajoittain jo käynnissä ankarat joskin hyvin kömpelöt, hellät ja äänettömät painit (niitä hampaita odotellessa...) ja kammarikuorokin on ollut vähän hiljaisemmalla päällä, ilmeisesti oma ääni ei ole enää niin ihmeellinen asia. Maanantaina nautiskeltiin ensimmäisen kerran matolääkettä ja viikommalla koko jengi kävi ensimmäisen kerran tassukyyrissä. Ensimmäisessä aallossa hoidettiin puolitoista tyttöpentua, Flora pisti niin perin pontevasti vastaan että tassuhoitolan virkailija luovutti sillä erää ja päätti etsiä paremmat saksetkin, sitten myöhemmin jatkettiin kynsien parissa, nyt Florakin malttoi ja pojiltakin saatiin kynnet lyhennettyä, pitkiksi olivatkin jo ehtineet. Alkavan viikon uusia eteen tulevia asioita tulee olemaan ainakin kiinteään ruokaan tutustuminen ja sivistyneiden ruokailutapojen opettelu. Varmaan pentuvankilaakin pitää pikapuoliin laajentaa. Nykyisin osan vankilan lattiaa peittävät sanomalehdet, ja siistit pienet pennelit pääsääntöisesti sinne taapertavatkin pisuille, silloin kun Misty-mamman puhtaanapitopalvelu ei ole saapuvilla.

Juuri ennen päiväunia

Kasvettukin taas on. Kärjessä huitelee tottakai pullea Flora-neiti, puolitoistakiloa mennee rikki ylihuomenna. Nyt alkaa mittauksissa olla jo isompi virhemarginaali, irtokarkkilaatikkokin on jo vähän turhan pieni pentujen punnitsemiseen ja vaaka keikkuu kun pennut eivät pysy aloillaan. Erot näyttävät pysyneen suht samoina viime viikosta, eli kaikki ovat syöneet ja kasvaneet suurinpiirtein samaan tahtiin. Häntäpäässä on hämmennystä sen verran, että viimeviikon pikkukaksikossa ollut Finn on ansainnut Viikon baarikärpänen tittelin suurimmalla painonnousulla, ja "pikkukaksikkoon" kuuluvat tällä haavaa veljekset  Flynn ja Fredi.  Mielenkiinnolla odottaen mitä kiinteään ruokaan siirtyminen näihin painontarkkailuihin aiheuttaa, kaventuuko tuo reilun 150g ero vai popsiiko joku itsensä ihan omille lukemilleen.  

Tuvassa hiljaisuus


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti